Toisella puolella
Saastemeren peittäessä
aamuauringon sarasteen
kuulen junan huutavan
silmieni pettäessä.
Uuden maailman dystopia.
Tätäkö on kehitys?
Jatkuvassa savukkeessa
loistaa jouluvaloja.
Ikävöinkö sinua,
kysyt pallon tuolta puolen.
En kaipaa
kuin luoksesi.
En kiitä tätä maata
toisin kuin moni kaltaiseni,
sillä olenhan kohdannut ne,
jotka rakentavat tyhjästä.
En halua kotiin, enkä
halua takaisinkaan.
Haluaisin paeta kanssasi
todellisuutta ja jäädä savuun
toiselle puolelle maailmaa.
2
Kultaseni,
tulisitko
pelkosi ylitse
puolelleni?
Tänne, missä vapaus
on valloillaan ja arvojen
uudelleenarviointi
rehottaa valtoimenaan.
Konkreettisesti,
tulisitko silloin,
etelään, oikeasti
kauas elämästäsi,
meidän elämästämme
minun elämääni.
Kerron sinusta
vastaantulijoille,
kerron, että tulet
ja pyydän sinua.
Tulisitko, rakkaani?
Ikävöin.
Haluaisin tulla ja
sulkeutua syleilyyn.
Sinitaivas
Antiikin Ateenassa
ei sinistä ollut olemassa.
Kenties siksi, ettei
sini koskaan kadonnut.
Oli vain yksi sininen,
joka oli aina.
Muuttumatta, kiitos
Välimeren ja puhtaan ilman.
Ehkä sini syntyi,
kun taivaan peitti savusumu,
kun moderni näytti peittämällä,
mitä emme yllämme nähneet.
Paljastaa
on osoittaa ero,
kontrastoida
on luoda toinen.
Myrkkyilma,
savusumu,
loivat sen,
siis sinisen.
4
Toisen puolen palloa
on maa ja ilma toisenlaista.
Todellisuuskin on toinen
sinäkään et kuulu tänne.
Tietenkin ikävöin,
joka päivä ja iltaisin,
mutten halua,
en voi, en pääse enää.
Elämästä uuteen
ja takaisin vanhaan
on mahdoton yhtälö,
aikakone on fiktiota.
Lennä luokseni,
jätä itsesi,
sillä vain niin taas
voimme olla yhdessä.
Joulumaa olikin sydämessä täällä
Tänään alkavat joululomat,
tiedän näkemättäkin.
Kadut ja kaupat hullaantuvat,
kun hetkeä hyväksikäytetään.
Täälläkin on koristeita,
vaikkei kukaan tiedä,
mitä on lumi tai kuuset ovat
tai kuka on se punainen maskotti.
On ikuinen kesä,
selkäni suoristuu joogalla.
Opettelen hedelmien nimiä
paljon pipareita parempia.
Joululahjoikseni teille
tuon mirhaa ja sahramia,
joululapsen tuliaisia
kuin luumua ja kanelia.
Köyhältä rikkaalle
tavarat ja rupiat.
Kumpaa kummalle?
En enää tiedä.
On etuoikeus syödä puusta
maksamatta ja parempaa
kuin joulupöytä kotona,
joka ei korvaa rauhaa.
6
Ikuisen matkan
ja tuntien päästä
ikävöin sinua,
rakkaani.
Ikävän matkan
ja ikävän
tunnen hakkaavan rinnassa
ja istuimen alla.
Sinusta minuun
on pitkä matka
kesti kauan
löytää sinutkin.
Nyt minut
tahdon löytää samoin
ja kulkea sinne,
missä todella olet.
Haluan tavata,
halata,
pitkästä aikaa,
mutta olet poissa.
Ensin on tultava,
sitten voimme
sulkea toisemme
toistemme lämpöön
terminaalin aulassa.
Vieraana
Purppurana pulppuava valo paistaa
ihoni ihmeen kultaiseksi
ison pikkukaupungin valmistuessa
iltaminareetin lauluun.
Aaltoileva arabia
kaikuu korvilleni kaanonissa
Jumalan monia nimiä
maassa, jossa
jumalankuvia on enemmän kuin
inkarnaatioita elossa.
Nimien sijaan ilmentymiä
värein, ilmein, symbolein
laulujen sijaan ilmennetään.
Vapaa lehmä pysähtyy,
kuuntelee ja katsoo
minua, joka näytän niin
väriltäni oudolta.
Hän tietee, etten kuulu tänne,
niin kuin lapsetkin kulmilla,
köyhyysrajan alapuolella
sanomassa "ma'am" värittömälle.
Rukoilen punaista aurinkoa
saadakseni peitevärin,
ollakseni osallinen,
tai parempaa: tasavertainen.
Lehmä kääntyy ja jolkottelee asioilleen, joista minulla ei ole aavistustakaan.
Maustemaa
Kashmirin chili antaa värin kuin minulle,
mauttomana koristeena samoin
kuin minä, joka korianterin
jauhan uuteen uskooni.
Näen täällä kurkumanjuuren
kasvamassa maassa, jossa
sen luonnollinen koti on.
Kokeilen uhkarohkeasti
kehooni vaaran aineksia,
polttavana ruumistani
nautin tuomasta kivusta.
Ovat ja ovat aina olleet
maut, minulle uusia,
toisia ja erilaisia
toisesta maailmasta tosiaan.
Kirpeänmakea,
polttava umaami,
sitä kaikkea
on kaikkialla.
Ruoka ei lopu tästä maasta,
köyhyys on unelmissa.
Veisin maut mukanani,
toisin kotiin täyttämään tyhjiön.
Tekisin curryn mirhamista,
oikean, en valmismausteen.
Täyttäisin sen rakkaudella,
ikävälläni teitä sekä maustemaata.
28. joulukuuta 2017
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)