22. tammikuuta 2011

Ulkona on lunta, en ole käynyt siellä koko päivään, vaikka haluaisinkin hiihtää.

Lopetin sen paremman blogin kauan sitten, ja aloitin jotakin liian intohimoista. En siis saanut mitään aikaan. Siispä voin jatkaa tyhjästä.
Olen epäeroottinen. Olen ruma, hiukseni ovat märät, ne auttavat viilentämään muuten sisältäpäin poltettua kehoani. Unelmoin mustavalkoisesta korsetista, jonka ostamiseen en todennäköisesti ikinä pääse. Se on H&M:ssä, siksi (sinne on vaivalloista mennä).
Vihaan. En tiedä mitä, mutta vihaan. Kai itseäni, kai jotain, joka saa minut surulliseksi ja tarpeettomaksi, joka vie uneni öisin.
Silmieni alla ovat kasvavat silmäpussit. Näin houreita koko viime yönkin. Toivoin unisuuden häipyvän, mutta se ei kadonnut mihinkään. Odotin kärsien aamua vaihtaen kylkeä, ja käpertyen ja suoristautuen vuoroittain. Vihaan öitä.
Henrik tulee.